Lehti-ja suoramainontako kuopattua?
Kiitos Kauppalehti... ehkä nyt yksi tai kaksi mietteliästä mainostajakandia uskooa minuakin..
"
Lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kotitaloudesta haluaa Itellan tutkimuksen mukaan vastaanottaa suoramainoksia ja ilmaislehtiä kotiinsa. Niitä suorastaan odottavat yli 50-vuotiaat perheelliset kansalaiset.
Itellan tutkimustulos on hämmentävä. Vanhan Postin perillinen toki myöntää, että mainospostin kieltojen määrä kasvaa noin kahden prosentin vuosivauhtia, mutta silti kieltolapunkin laatikkoonsa tai luukkunsa laittaneet pääosin haluavat mainoksia.
Jakelukielto on esimerkiksi jäänyt edellisen asukkaan jäljiltä, ja siitä voisi Itellan mukaan hyvinkin luopua.
- Erityisesti naiset olisivat halukkaita vastaanottamaan vaatteisiin tai sisustukseen liittyvää mainontaa kuten IKEAn katalogin, Pirkka-lehden tai Anttilan kuvaston, mutta eivät vain viitsi muuttaa toimintatapojaan, sanoo Katja Lindqvist Itella Asiakkuusmarkkinoinnista.
Nyt 14 prosenttia kotitalouksista kieltää mainosten jakelun.
Tärkeimmät syyt kieltoon ovat mainosten paljous sekä niiden kierrätykseen viemisen vaivalloisuus.
Tyypillinen kiellon asettaja on Itellan mukaan niin sanottu toivoton tapaus: suuressa kaupungissa kerrostalossa yksin asuva nuori opiskelijamies, joka ei seuraa mainontaa.
Itella myös väittää, että mainosjakelun kieltävät kuluttajat ovat ylipäätään vähemmän valveutuneita. He tilaavat vähemmän lehtiä tai eivät ehdi lukea tilaamiaan lehtiä.
Kotiin tulevasta mainospostista haetaan ennen kaikkea virikkeitä ja tukea ostopäätöksiin." - Kauppalehti
Varsinkin tuo viimeinen kohta "virikkeet ja tuki" on asia, minkä mainostajan pitäisi muistaa...
t. K

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi kirjoitusta - ehkä me kehitymme sitä kautta.