Blogini tavoitteellisuus
Liityin jokin aika sitten Facebookissa ryhmään nimeltä "Tavoitteellinen bloggaaminen" ja tänään mietin itsekseni (kun lauantai-iltana oli aikaa), mikä mahtaa olla tämän oman blogini tavoite. Silloin joskus kun aloitin blogin kirjoittamisen vuonna 2008, tavoitteena oli varmaan jossain mielessä saada ohjattua liikennettä firmani omille sivuille eli www.ertuki.fi osoitteeseen, mutta sittemmin blogin alkuperäinen tarkoitus on hämärtynyt ja tästä on tullut yksittäisen markkinointiyrittäjän "varoventtiili.
Suurin muutos on varmaan se, että vuosien 2009-2014 aikana olen joutunut aloittamaan yritystoiminnan uudelleen nollasta konkurssin jälkeen ja kokoamaan siinä samassa ajatukseni itsestäni ja yrittäjyydestä uudelleen, ja siinä prosessissa tälläkin blogilla on ollut merkityksensä kun aika ajoin täällä mietin "ääneen" ajatuksiani - yrittämisestä, yrittäjyydestä ja omasta alastani.
Uskon, että blogini tulee jatkossakin toimimaan juurikin tällaisena venttiilinä. Ajatuksia yrittäjyydestä ja joskus kun ei viitsi sitä päätä oikeasti hakata seinään, niin markkinointi ja mainonta-ajatusten avaamista täällä.. sekä ehkä jonkin verran aivojemme juttuja.. tai niitä itseasiassa on enemmän tuolla Facebookissani....
Olen tehnyt nyt markkinointia sen 25 vuotta, neljännesvuosisadan... ja opetellut lisää ja tehnyt töitä kokoajan. Markkinoinnissa ja mainonnassa on paljon asioita, joita pelkkä tiede ei voi ratkaista ja moni asia on monen yksittäisen asian summa, mutta yksi on varma. Jos sinulla on yritys, sitä paremmin sillä on mahdollisuuksia menestyä, mitä paremmin se tuntee ja tietää asiakkaansa ja mitä paremmin yritys pystyy kohdistamaan sanomansa juuri sille asiakaskunnalleen.
Yrityksellä ei voi olla kohdeasiakkaana "kaikki", mutta yritys voi myydä kaikille.
Mikä on muuttunut

Tulevaisuuden tavoitteet
Uskon, että blogini tulee jatkossakin toimimaan juurikin tällaisena venttiilinä. Ajatuksia yrittäjyydestä ja joskus kun ei viitsi sitä päätä oikeasti hakata seinään, niin markkinointi ja mainonta-ajatusten avaamista täällä.. sekä ehkä jonkin verran aivojemme juttuja.. tai niitä itseasiassa on enemmän tuolla Facebookissani....
Vielä tuosta avautumisesta
Olen tehnyt nyt markkinointia sen 25 vuotta, neljännesvuosisadan... ja opetellut lisää ja tehnyt töitä kokoajan. Markkinoinnissa ja mainonnassa on paljon asioita, joita pelkkä tiede ei voi ratkaista ja moni asia on monen yksittäisen asian summa, mutta yksi on varma. Jos sinulla on yritys, sitä paremmin sillä on mahdollisuuksia menestyä, mitä paremmin se tuntee ja tietää asiakkaansa ja mitä paremmin yritys pystyy kohdistamaan sanomansa juuri sille asiakaskunnalleen.
Yrityksellä ei voi olla kohdeasiakkaana "kaikki", mutta yritys voi myydä kaikille.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi kirjoitusta - ehkä me kehitymme sitä kautta.