Tietämättömyys tekee autuaaksi

Jostakin syystä silloin 1980-luvulla päätin, että minusta tulee markkinointiin liittyvää työtä tekevä ihminen - tai mainontaan ja siitä lähtien olen sitä sitten tehnytkin + opiskellut kauppiksessa ja paljon muuta.

Viimeisten vuosien aikana opiskelu on ollut enemmänkin täydentävää ja uudistavaa ja ennenkaikkea omatoimista kirjojen ja netin lukemista koska kuten maailma niin markkinointi ja mainontakin kehittyvät - ihmisen perusolemus on pysynyt pitkälti samana mutta kanavat ja kulttuuri ovat jatkuvassa muutoksessa - varsinkin teollisissa maissa ja Euroopassa.

Tietämättömyys tekee autuaaksi?
Jo useamman vuoden ajan olen ihmetellyt mikseivät pienyrittäjät markkinoi enemmän? Tai edes mieti segmentointia, myynti-ja markkinointibudjettia, mainonnan seurantaa, kotisivujen tarkoitusta, digimarkkinointia, printtimainontaa jne jne.
Ja vähitellen vastaus on selvennyt edessäni- valitettavan moni yrittäjä ei pidä markkinointia tärkeänä tai mainontaa tärkeänä, koska heillä ei oikeasti ole mitään käsitystä siitä mistä on kysymys. Turhan usein olen kuullut lauseen "mutta meillähän oli se lehtimainos viime vuonna eikä se tuottanut mitään...." tai meillehän tehtiin ne kotisivut juuri kaksi vuotta sitten tai viimeisin mitä kuulin "en minä sinne facebookiin mene tai firmaani sinne vie...", sanoi yrittäjä jonka suurin kohderyhmä juuri on 20-45v naiset.....

Kustannus vs investointi
Jos ostat uuden tietokoneen, on se kustannus mutta jos teet sillä töitä on se investointi. Jos lähdet lomille on se aikakustannus mutta jos teet tapaat potentiaalisen asiakkaan on se investointi.... jos mainostat ilman oikeata suunnitelmaa ja tavoitetta on se todennäköisesti kustannus, mutta jos mainostat suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti, on se investointi - you catch my drift?

Tietoa on saatavilla, kysymyksille löytyy vastaajat mutta jos ei edes tiedä ETTEI TIEDÄ, niin mitä silloin voi tehdä.....

Kommentit

Suositut tekstit