Kerro hyviä uutisia

Muistinko kertoa tuossa vuoden loppupuolella että pestini Lohjan keskustankehitysyhdistyksen eli Lohcase ry:n toiminnanjohtajana jatkettiin. Viime vuoden maaliskuussa alkanut mielenkiintoinen homma siis saa puoleltani jatkua ja kenties tänä vuonna aikaansaannoksetkin ovat näkyvämpiä. Vuoden 2012 suurin aikaansaannot lienee melkein tuplattu jäsenmäärä.

Tämä pikku uutinen on esimerkki niistä uutisista, joita jokaiselle yrittäjälle ja liikkeelle tapahtuu kaiken aikaa. Uutinen voi koskea uutta tuotetta, uutta palvelua tai yksittäinen asiakas on antanut hyvän palautteen - jokatapauksessa se on aina kertomisen arvoinen juttu.

Miksi sitten yrittäjä ei kerro?

Se on varmaan jollain lailla liittyvä suomalaisuuteen ja siihen, että yrittäjä ei halua olla menestyjä tai hän ei halua "häiritä" asiakkaitaan. Kyllä se kuitenkin on niin, että asiakkaasi haluavat kuulla miten sinulla menee. Älä lähetä vain tarjouskirjeitä tai laita lehtimainosta kun sinulla on -50% ALE-kausi vaan tee laajamittaisempaa ulospäiän suuntautuvaa informaatiota mahdollisuuksista ja maailmoista joita tarjoat.



Tätä varten itsekin aloin tehdä yhteistyötä www.inwise-fi.com kansainvälisen toimittajan kanssa, joka on auttanut minua näkemään ja ymmärtämään entistä enemmän mitä ja milloin kannattaa asiakkaille kertoa. Kokeileppa itse ja näet tulokset - tai jos et uskalla/ehdi itse niin ota minuun yhteyttä vaikkapa omien kotisivujeni kautta tai tuolta facebookista.

t. Kari

Kommentit

Suositut tekstit