Nykymedia vs 90-luku
Suurin osa yrittäjien vastuuhenkilöistä ovat olleet päättäjiä jo ennen 90-lukua joten ei ihme että nykymedioiden käyttö oikeasti businesstarkoituksessa on hitaasti tullut ja on tulossa pieniin, paikallisiin yrityksiin. Tottakai monikansalliset ja isot yritykset ymmärtävät niin internetin kuin mobiilikanava mahdollisuuksia ja hyödyntävät näitä omalla koneistollaan aivan eri tavalla kuin pienet yritykset (syinä ovat niin kulttuuri, tietotaito, konseptointi, raha).
Internetin rantautuessa Suomeen lopullisest 90-luvulla, alkoivat yritykset isommasta pienempiin vähitellen julkaista omia kotisivujaan – tekniikat kehittyivät mutta pitkälle 2000-luvulla internet kuitenkin oli staattisia kotisivua, nettikauppoja, pieniä keskustelufoorumeita. Sitten alettiin puhua internet 2.0:sta eli netin vaiheesta, missä entiset suorat kaavat pyöristyivät ja vanhan PUSH-mallin vierelle alkoi syntyä interaktiivista sisältöä, missä ihmiset/käyttäjät keskustelivat, pelailivat, oleilivat keskenään täysin virtuaalisesti – elokuvateollisuuskin kiinnitti tähän huomiota ja useita elokuvia, joissa ihmisen kanssakäyminen virtuaalisen maailman kanssa ilmestyi.
Otetaan esimerkki käytännöstä. Yritys ottaa valokuvan messuilla – valokuva on hyvä, joten vanhaan malliin se liitetään kotisivuille tai esitteen kuvaksi – ja hyvä näin, hieno kuva pääsi paikoilleen. Nykyään tuo ajattelu ei kuitenkaan toimi samalla tavalla – sen sijaan yhdestä kuvasta voidaan rajat osioita, joille jokaiselle pystytään luomaan oma pieni tarina ja nämä kuvan palaset tarinoideen voidaan julkaista jokainen omana julkaisunaan erilaisten sosiaalisten medioiden kautta – miksi? Koska uutisvirta on ehtymätön ja jokainen meistä saa erilaisia uutissyötteitä monesta eri kanavasta, paljon useammasta kuin ennen, ja jakamalla yhden ison asian moneen pienempään ja nopeammin omaksuttavaan asiaan – moninkertaistetaan mahdollisuus että joku näkee edes yhden niistä pienistä asioista, kiinnostuu siitä ja seuraa syötettä loppuun saakka – mikä taas nykyään voi olla periaatteessa mitä tahansa kilpailusta, kotisivuihin, videoihin, musiikkiin.....
Esimerkiksi kuva kampaajasta asiakkaan kanssa työääressä – ennen olisi kenties lisätty kuva galleriaan ja mahdollisesti lisätty teksti ”kampaaja X työssään Y:n hiusten parissa”. Uudella ajattelulla olisi saatu samasta kuvasta irti esimerkiksi:
- kampaajan kuva – ”hei kaikille, kevään kunniaksi päätin itsekin muuttaa hiustyyliäni, tule sinäkin iloitsemaan keväästä XXXXX”
- Asiakkaan kuva – ”hei, kävin laitattamassa hiukseni kevään kunniaksi XXXXssä”
- Yhteinen kuva (lähileikkaus) – ”voit varata aikasi soittamalla tai tulemalla käymään – jopa tämän kautta voit kysellä vapaita aikoja......”
- Koko kuva – ”XXXX palvelee .......”
Näin yhdellä kuvalla on aikaansaatu ainakin neljä uutissyötettä, joista jokainen lisää asiakkaiden mahdollisuuksia nähdä uutisia tästä yrityksestä – HUOM! Sosiaalisessa mediassa sisällön mielenkiintoisuus on tärkeää, mainoksen pitää olla mielenkiintoinen – ei siis välttämättä edullinen – sosiaalinen media vaatii uudenlaista ajattelua myös sisällöntuotantoon ja markkinoinnin ohjeistuksiin. Pitää kertoa enemmän mitä hyötyä yrityksestä on – esimerkiksi jos ravintola lanseeraa uutta pizzaa, on parempi antaa muutaman asiakkaan maistaa sitä ja ottaa kuvia, ja ilman sensuuria kertoa tästä sosiaalisessa mediassa....
Kun tämän lyhyt-lyhyt-lyhyt vs entinen kompakti mutta useamman ajatuksen sisältänyt vietittäminen menee yrittäjän ajatusmaailmaan, huomaa hän vähitellen miksi sosiaalisesta mediasta puhutaan niin paljon ja miksi markkinoille on tullut älypuhelimia ja iPod tyyppisiä laitteita.
lyhyt-lyhyt-lyhyt
tänään on Lohjan alueella liukasta- varokaa liikenteessä- K.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi kirjoitusta - ehkä me kehitymme sitä kautta.