Aikuisopiskelua

Niinhän se on että ilman jatko-opiskelua sitä helposti kangistuu vanhoihin kaavoihin ja tapoihin eikä osaa enää katsoa eteensä - eli ei näe metsää puilta.
Itse olen lukemassa itselleni uutta sertifiointia, nyt aiheena "European Innovation Manager" tutkinto, joka itselläni toimii loistavana lisänä aiemmin suorittamalleni "Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnolle", koska Innovaatiojohtajan tutkinto tuo perustutkinnolle lisää voimaa ja lihasta rungon päälle.
European Innovation Manager ei varsinaisesti tuo itselleni hirveästi enää uutta mutta tuo uusia katsantokantoja sekä tutkittua tietoa ja tutkimuksia, jotka sinällään varmasti auttavat minua ja yrityksiä joiden kanssa toimin viikottain - ongelma vain usein on siinä että niillä yrittäjillä, jotka oikeasti tarvitsevat apuani, eivät välttämättä sitä osaa tai uskalla pyytää.

Kaikki maksaa

Yksinkertaiset yritystoiminnan tai toimintaympäristön analyysit ovat tärkeitä, mikäli haluaa kasvaa tai pärjätä yhä tiukentuvassa kilpailutilanteessa. Omalta osaltani pystyn ja osaan toimittaa erilaisia analyysejä niin yrityksen ulkoisista mittareista (markkinointi, markkinat) sisäisiin (prosessit, henkilökunta, tuotteet) analyyseihin - ja mikä parasta ja huomioonarvoisinta on, että en kaunistele tuloksia enkä ole asiakasyrityksen päivittäisessä toiminnassa mukana eli en ole "sokaistunut" siltä. Omaankin toimintaa analysoin aika ajoin ja joskus oikaisen suuntaa vähän ja toisinaan enemmänkin - siksi yrittäjä viettämäni reilut 20 vuotta eivät ole koskaan olleet yksitoikkoisia.
Mutta älä pelkää, perusanalyysit toimitan 2-3 päivässä ja kustannustaso on enemmänkin sadoissa kuin tuhansissa euroissa - tottakai, mitä monipuolisempi toiminta, sitä monipuolisempi analyysi - mutta jokainen projekti alkaa tapaamisella ja aina kirjallisella tarjouksella ja sopimuksella.

Älä pelkää kysyä - ota yhteyttä jo nyt- aikaa vielä parille palaverille vuoden 2010 puolella!

Kommentit

Suositut tekstit