Blogin siirto adfox.comista tänne

Torstai 20.11.2008

Heh, tänään kuulin hyvältä asiakkaaltani, että hän seuraa tätä blogiani lähinnä odottaen sitä päivää, kun hän näkee minun kommentoivan hänen yritystään ja kommenttejaan/ ideoitaan. Pitää tuottaa hänelle pettymys ainakin tänään, sillä mielessäni on kirjoittaa eräästä toisesta henkilöstä jonka tapasin ensimmäistä kertaa eläissäni vähän aikaa sitten, mutta jonka ajatukset ja asenteet eivät "ihan" osuneet kohdalleen kanssani.

Minulla nimittäin on tämän firmani kautta pyrkimys tehdä jotain positiivista ja välillä se tahtotila on esteenä rahan tekemiselle ja loppujen lopuksi saattaa jopa viedä taloudelliseen ahdinkoon mutta tavoitteena on kuitenkin ollut positiivinen mieli ja myös positiivisuuden levittäminen muuallekin.

Otetaan esimerkiksi nämä yritykseni uudet julkaisut eli Yrityssanomat ja tuo Raaseporin Seutu - molemmat ovat saaneet 99% prosenttisesti positiivisen ja kannustavan vastaanoton ja olemme itsekin pääsääntöisesti innoissamme tehdessämme jotain uutta ja positiivista ja varsinkin päätöksestä pyrkiä pitämään lehtien sisältö kokonaisvaltaisesti positiivisena joskaan unohtamatta myös huonojen asioiden kertomisen jos siltä tuntuu, mutta pääsääntöisesti yrittäen löytää kaikesta sen positiivisen ja valoisan puolen.. mutta nyt tässä eräänä päivänä tapasin potentiaalisen asiakkaan, joka ei sitten yhtään pitänyt tavastamme ajatella asioista positiivisesti ja tuottaa sisältö itsenäisesti ja toimia paikallisesti kehittävä yhteistyötahona - älkää kysykö mistä se kaikki negatiivinen asenne tuli ja miksi hänellä oli kaikkeen negatiivinen asenne.. ehkä koska hänhän oli jo nähnyt edellisen laman yrittäjänä ja onhan hän jo sentään ollut yrittäjä 90-luvun alusta lähtien (vrt minä -89), ja kyllä hän tietää...

Mutta ei se mitään, onneksi olin sinä aamuna käynyt salilla vähän ottamassa hikeä ja vahvistamassa selkää ja käynyt saunassa - rentoutuneena ja hyvin voivana on huomattavasti helpompi ottaa vastaan myös niitä huonompia palautteita.

Nykyinen toimintamme on saanut myös paljon kehitysehdotuksia, joista osa on varteenotettavia ja osa vähemmän, ja mitkä ovat oikeita ja hyviä niin sen aika näyttää loppujen lopuksi ja kunhan näistä seuraavista 2-3 viikosta selvitään kunnialla on jo joulukiireet ja -loma niin lähellä että on jo sitten aika päästä lataamaan akkuja tammikuun kiireille.

Edellisestä kirjoituskerrasta ehti taas vierähtää kuukausi (kyllä, olen saanut siitä palautetta että voisin kirjoittaa useamminkin..) mutta pyrkimyksenä on että vielä ainakin kerram ehtisin ennen joulua jotain kirjoitella - edellyttäen että jotain tapahtuu mitä viitsii kirjoittaa...

Muistakaa siis seuraavien viikkojen aikana, että sitä ei koskaan tiedä minkä nurkan takaa se tonttu kurkistaa ;-)

...

K.

Kommentit

Suositut tekstit